Hampaiden valkaisu kotona – turvallista vai ei?

Hampaiden valkaisu kotona – turvallista vai ei?

Kaunis valkoinen hymy nuorentaa ja piristää ulkoista olemusta merkittävästi. Kotona tehtävä hampaiden valkaisu on nopea ja taloudellinen vaihtoehto hammaslääkäriasemalla tehtävälle käsittelylle – ei ihme, että niiden suosio on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Luonnollisestikaan kotivalkaisuun käytettävät aineet eivät turvallisuussyistä saa olla yhtä vahvoja kuin hammasklinikoiden käyttämät, mutta selvästi puhtaammat ja valkoisemmat hampaat on niilläkin mahdollista saada.

Länsimaiset elämäntavat – mm. värjäävät colajuomat, kahvi, tee, punaviini, tupakka ja nuuska – tekevät hampaiden pintaan helposti ikävän näköisiä värjäytymiä. Niitä voi ”täsmävaalentaa” esimerkiksi valkaisevaa geeliä sisältävällä valkaisukynällä tai kumikärkisellä raaputtimella. Kumpikaan käsittely ei vahingoita hammaskiillettä. Tehokkaampi keino on hampaiden valkaisuliuskat; liuskat asetetaan ylä- ja alahampaiden pinnoille vaikuttamaan noin puoleksi tunniksi. Käsittelyä toistetaan päivittäin viikon-kahden ajan. Tätäkin tehokkaampi tulos saadaan muottivaalennuksella. Ns. kotivalkaisupaketit sisältävät hampaisiin asetettavat muotit, joiden sisälle laitetaan vaalentavaa geeliä. Yleensä vaikutusta vielä tehostetaan valolla.

Sallitut aineet
EU on vuonna 2012 tiukentanut merkittävästi hampaiden vaalennuksessa sallittujen aineiden määrää ja niiden pitoisuuksien rajoja. Vielä vuonna 2011 markkinoilla yleisesti olleita vahvoja vetyperoksidivaalennuksia ei enää saa myydä eikä markkinoida. Vetyperoksidipitoisuus saa hammasvalkaisutuotteissa olla enää maksimissaan 6% – vaikka valkaisun tekee alan ammattilainen. Kotikäyttöön saa myydä tuotteita, joiden vetyperoksidipitoituus on maksimissaan 0,1% (vastaa karbamidiperoksidia pitoisuudella 0,3%).

Kotona vai klinikalla?
Hammaslääkärillä tehtävä valkaisu tapahtuu yhdellä käsittelykerralla ja vahvemmilla aineilla kuin kotivalkaisussa. Myös tulos yleensä kestää paremmin. Asiantuntija osaa suojata ikenesi ja käyttää ammattimaisia otteita, joista johtuen valkaisu klinikalla voi tuntua miellyttävältä ajatukselta. Haittapuolena on tietenkin kova hinta.

Mitä valkaisun jälkeen?
Hampaissa saattaa esiintyä vihlontaa tai kylmänarkuutta valkaisun jälkeen. Yleensä nämä oireet helpottavat pian. Vihlontaa helpottavia hammastahnoja ja -käsittelyjä on tarvittaessa saatavilla.

Kannattaa pitää mielessä, että hampaiden vaalennus ei estä niitä värjäytymästä uudelleen. Jos siis haluat ylläpitää valkoisuutta, vältä värjääviä ruokia ja juomia äläkä missään nimessä polta tupakkaa tai käytä nuuskaa! Valkaiseva hammastahna tai vaahtomainen hampaidenpuhdistusaine on hyvä jatkohoito vaalennukselle. Valkaisevat tahnat olivat ennen hampaiden pintaa liikaa hiovia, mistä syystä niiden käyttöä ei juurikaan suositeltu. Nykyään nämä tahnat ovat turvallisia käyttää.

Ei lisättyjä tuotteita.

LoadingPäivittää...

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fifteen + seventeen =

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. lisätietoa evästeistä

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje